Meidän perhe.

Kissat ovat rakas harrastuksemme. Aloitimme ex-mieheni kanssa kissaharrastuksen kotikissojemme Empun, Lilyn ja Ronjan kanssa, aluksi ihan kotikissanäyttelyistä, mutta lopulta huomasimme harkitsevamme rotukissaa. Lähdimme siis rotunäyttelyyn etsimään meille omaa rotua.

Kun näimme Pyhä Birman ensi kerran elävänä, emme voineet kuin katsoa toisiimme, olimme niin ihastuneita tuohon rotuun. Päätimme alkaa etsimään omaa pyhää pentua, ruskeanaamio naarasta, jonka kanssa voisi käydä näyttelyssäkin.

Kävimme muutamaa pentua katsomassa, mutta jotain puuttui, kunnes lähdimme Kirakan-kasvattajan Anneli Teikarin luokse pentuja katsomaan. Hänellä oli vapaana ruskeanaamio naaraspentu, jolla ei ollut mitään pahaa virhettä, mutta näyttelymenestystä hän ei pennulle luvannut.

Menimme hänen luokseen ja pentuhuoneeseen. Sängyllä riekkui muutama pentu ja kun polvistuin sängyn viereen, yksi pennuista "hyökkäsi" suoraan naamaani kohti. Tämä oli juuri se pentu jota olimme menneet katsomaan, tosin olin jo niin rakastunut, että olisi ollut aivan sama, vaikka tuon kanssa ei olisi voinut mennä näyttelyyn.

Siiri muutti meille alkuvuodesta 1999. Muistan sen tunteen kun pentu tuli, en voinut uskoa sitä todeksi. Ne siniset silmät olivat kauneinta mitä olin koskaan nähnyt ja leijuin pilvissä pitkään.

Ensimmäinen näyttely koitti pian ja Siiri olikin TP. Peli oli selvä, olimme koukussa kissanäyttelyihin. Sen jälkeen on tullut kierrettyä lähes kaikki kotimaiset näyttelyt, sekä joitakin ulkomaan näyttelyitä.

Kasvattajan kannustuksesta uskaltauduimme myös kokeilemaan kasvatusta ja jäimme siihenkin koukkuun. Rakastan tätä ihanaa rotua ja moni kissatuttavani onkin sanonut, ettei voisi kuvitellakaan minulle toista rotua. Olemme kuulemma luonteiltammekin samanlaisia. :)